Kirjahaasteen elämäkertakohtaan valitsin Aira Samulinin tuoreen elämäkerran. Kirja toki sopii muihinkin haastekohtiin.  Tämä ei ollutkaan ihan heittämällä luettu kirja, sillä kirjassa on yli 500 sivua. Aikaa lukemiseen meni varmaan lähemmäs kaksi kuukautta. Epäilytti kyllä välillä, saanko loppuun asti luettua näin pitkää kirjaa, mutta kyllä se loppu sieltä vaan tuli vastaan.

Kirjan nimen mukaisesti Aira Samulin on kyllä uskomaton. Elämää hänellä on takana jo 90 vuotta ja monenlaista on ehtinyt tehdä ja kokea sinä aikana. Näistä kaikista on tietysti paljon kerrottavaa, joten ei ihmekään, että kirja on paksu. Vaikka Samulin on paljon ollut esillä julkisuudessa, lopulta hänen tekemisensä varsinkin vanhemmilta ajoilta ovat jääneet vieraiksi. Ainakin AIran osallisuus muotiteollisuudessa oli itselleni aivan tuntematon asia. Mielenkiintoista oli lukea ajoista, jolloin hän toimi siellä johtotehtävissä ainoana naisena miesten joukossa. Minut yllätti myös se, miten moneen julkisuuden henkilöön hän on törmännyt elämänsä aikana. Jo lapsuuden Karjalassa hän on ollut tekemisissä myöhemmin julkisuuteen nousevien henkilöiden kanssa. Myöhemmin julkkistuttavuudet ovat syntyneet usein erilaisissa kutsuvierastilaisuuksissa ja joistakin on tullut AIran ystäviäkin.

Ihanaa oli lukea siitä, miten Aira huolehtii mielisairaasta tyttärestään kaikkien muiden kiireidensä ohella. Myös Airan muita läheisiä on sairastunut mielisairauksiin ja itse Aira taas on tehnyt ennaltaehkäisevää mielenterveystyötä tanssin muodossa. Nämä ovatkin yksi keskeinen asia kirjassa. Itsekin olen mielenterveyskuntoutujien parissa työskennellyt ja jonkin verran tästä puolesta tiedän. On ehdottomasti hyvä, että näitä vaiettuja asioita otetaan esiin.