Tässä kirjassa Amsterdamissa saksalaisia sota-aikana piileskellyttä Frankin perhettä auttanut Miep Gies kertoo siitä ajasta. Tästähän tunnetumpi kirja on Nuoren tytön päiväkirja, jota Anne Frank on kirjoittanut piilossaoloaikana ja joka myöhemmin on tehty kirjaksi. 

Äärimmäisen kauheatahan sota-aika on Hollannissakin ollut. Erityisesti juutalaisiin kohdistetut mielivaltaiset määräykset olivat käsittämättömiä, mutta koko kansaa on koeteltu, mm. ruuansaantihankaluuksilla.  Miepillä ja muilla niin sanotusti maan alla olleita auttaneilla ruuan saanti kävi aikaa myöten suorastaan työstä, koska ruokittavia suita oli monta. Ruokaa täytyi hakea useista eri kaupoista ja myös suoraan maaseudulta. Usein kaupoissa joutui jonottamaan ja lopulta ostettavaa ei juuri ollutkaan. 

Juutalaiset eivät olleet ainoita, jotka joutuivat piileskelemään. Välillä Miepin ja miehensä kotona oli opiskelija, joka oli kieltäytynyt allekirjoittamasta uskollisuudenvalaa. Valassa opiskelijat pantiin vannomaan, että kieltäytyvät kaikesta Saksan ja Saksan armeijan vastaisesta toiminnasta.

Valitettavasti Frankien piileskely ei auttanut loppuun asti, vaan heidän piilopaikkansa löydettiin sodan loppuvaiheessa ja perhe joutui keskitysleirille, jossa Otto Frankia lukuunottamatta koko perhe kuoli. Samoin kuolivat muut heidän kanssaan piileskelleet. 

Miepin pääsy Hollannin kansalaiseksi on oma tarinansa. Hän on syntyisin Wienistä ja tullut jo lapsena Hollantiin sotalapseksi, siis ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheessa. Hollannin kansalaisuutta hän ei kuitenkaan hakenut ennen kuin uuden sodan uhatessa. Silloin se mahdollistui naimisiinmenon myötä, mutta hankaluuksien kautta. Ensiksi hänen passinsa mitätöidään ja hänet pakotetaan palaamaan Wieniin kolmen kuukauden kuluessa, mm. koska hän kieltäytyi liittymästä natsien tyttöosastoon. Sitten hän alkoi yrittämään syntymätodistuksensa saamista Wienistä, jotta naimisiinmeno olisi mahdollista. Hän kirjoitti sedälleen Wieniin kirjeen ja viime tipassa, monien vaiheiden jälkeen hän sai syntymätodistuksensa, pääsi naimisiin ja Hollannin kansalaiseksi.

Kävimme Frankien piilopaikassa muutama vuosi sitten ja sen myötä aiemmin melko vieraaksi jäänyt tarina alkoi kiinnostaa enemmän. Valitettavasti muistan tuosta käynnistä ihmeen vähän, tiedä sitten, sulkeeko muisti jotenkin erityisesti näin kauheisiin asioihin liittyvän käynnin pois mielestä. Nyt, kun tarina on tämän kirjan ja itse Annen päiväkirjan luettuani tullut tutummaksi, olisi hienoa päästä käymään talossa uudelleen.